Jäätävä tauko

Koko kesänä en ole kuin pari kertaa vaivautunut avaamaan Mustikkapolun sivuja. Koko mesta ahdisti ja tuntui tympeältä kirjoitella niitä ainaisia "olen aika kiireinen" ja "nyt ei vaan inspaa" -viestejä. Olin jo laittamassa kasaan koko harrastuksen ja jäähyväisviestikin oli puolivalmiina.

Hetken kuitenkin hevosten päiväkirjoja lueskeltuani ja nähtyäni, kuinka paljon vaivaa ihanat ylläpitoapulaiseni olivat minun tallini eteen tehneet, sain uutta tuulta purjeisiin. Nyt lopetan kaiken sen, mistä en tässä harrastuksessa tykkää. Pienennän tallia 19 hevoseen ja lopetan turhat paineet. En koskaan ole pitänyt kisaamisesta, joten minun ei tarvitse kisata. En milloinkaan ole oikeastaan tuntenut kutsumusta hevosten tavoittelliiseen kasvatukseen, joten minkä takia minun tarvitsisi kasvattaa?

Haluan harrastaa virtuaalihevosia omilla ehdoillani. Rakastan pitkiä tarinoita ja juonenkäänteitä. Tykkään kun tallini ympärille muodostuu aivan omanlaisensa satumaailma. On ihanaa kun muistan sormilla laskien kaikkien hevosteni nimet ja rodut ja luonteenpiirteet. Minun ei tarvitse luvata kenellekkään päivittää sivujani kerran päivässä, mutta kukaan ei myöskään niin kiellä tekemästä.

Tästä lähtien Mustikkapolku pitää linjansa pienenä ja tunnelmallisena tallina. Rento meininki jatkuu, eikä tämä tarina saa vielä loppua!

Piirrosvimma

Nyt oon ihan hurahtanut piirtämiseen eikä loppua näy! Tilauksiakin saa siis laittaa tulemaan (mustikkapolku@live.fi), mutta valikoiden lähden toteuttamaan. Tässäpä muutama pikseliponinraakile, joista toivoisin palautetta! Hyvää pääsiästä muuten kaikille!

Tilausrussi

Lusitanotamman piirrosvaiheita...

Näitten lisäksi olisi vielä tulossa palkintokuva eräälle ahkeralle Mustiksen hoitajalle, mutta sitä en julkaise ihan vielä, ettei mene ylläri pilalle :)

Vauvakuumetta

Miksi koeviikolla aina tekee mieli tehdä ihan mitä vaan muuta kuin lukea sitä koulukirjaa? Tälläkin viikolla minun piti lakkoilla virtuaalihommista ja facebookista, mutta eihän se heppailun lopettaminen onnistunut edes viikoksi. Facebook sen sijaan meni totaalisesti lakkoon, koska serkkuni vaihtoi salasanani, eikä kerro sitä ennen tiistaita. Tästä johtuen en koneella ole muuta tehnytkään kuin hoidellut virtuaalihommia ja piirrellyt kuvia.

Tämän hetken innostuksenkohteeni on uusi heppavauvani, jonka osin vastikään. Sivuja en ole vielä julkaissut muille, kuin kasvattajalle, eikä kuvaakaan vielä ole. Haluan tälle neitokaiselle nimittäin jonkun muun piirtämän varsakuvan, kuin itse tekemäni. Tästä hepasta ajattelin Tempon seuraksi koulutella itselleni kisakaverinmutta, enempää en kerrokaan vielä. Itseasiassa kukaan ei Mustiksen porukastakaan hankinnastani tiedä, enkä tiedä itsekään, innostuvatko he asiasta ollenkaan. Minulla nimittäin on toisinaan tilankäytön kannalta pieniä ongelmia. Enkä rehellisesti sanottuna edes muista, onko tallissa tilaa :--D Nyt jos siis joku mustislainen tätä lukee niin uusi vauveli siis tulossa talliin kuun puolivälissä.

Ensimmäinen Fn arvonimi on omalle hevoselleni PKK:sta tulossa. Toscalle nimittäin rapsahti kolmas ja neljäskin EO-sert ja olen ihan liian mielissään. Pitihän sitä nyt vähän sitten KRJ:nkin ilmottautua, jotta saataisiin mammalle kisoja alle, ennen kuin lähden varsottamaan. Evm-sukuinen eestiläisori siis etsinnässä! Kuitenkaan mitään superhienoa hevosta en ole pyöreästä ponitammastani hankkimassa. Kantakirjaus ja laatuarvostelu on jotain liian hienoa minun korvilleni, etten uskalla sille tielle edes astua. 

Olen muuten huomannut että näin keväällä tulee virtuaalimaailmassa hirveä vauvakuume! Pakko saada uusi vauva talliin ja astuttaa lisäksi tuo, tuo ja tuo kolmaskin ja sitten vielä etsiä sopiva morsian tuolle herralle... Elämäni ensimmäisen tilauspiirroksenkin väsäsin tuossa päivällä, vaikkakin kyseessä oli pelkkien linejen piirtäminen. 

Antakaa mahdollisuus!

Mina bustaan, sinä bustaat, hän bustaa, me bustaamme, te bustaatte, he bustaavat. Mikä siinä oikein on että tällainen bustaaminen on alkanut yleistyä ht.netissä?

Jos joku töppää pahasti virtuaalihommissa ja haluaa sitten aloittaa puhtaalla maineella, puhtaalta pöydältä alusta, onko liikaa pyydetty, että muut hyväksyisivät sen ja antaisivat henkilölle uuden mahdollisuuden. Jos itse saisin selville, että joku henkilö on ennen esiintynyt toisella nimellä, ryssinyt jonkun asian pahasti ja vaihtanut sitten nimimerkkiään, en lähtisi huutelemaan koko maailmalle asiasta. Jos tämä henkilö edelleen on epärehellinen, eiköhän se tule selville kuitenkin jossain vaiheessa.

Oon aina ajatellut, ettei tätä juttua kannata ottaa mitenkään vakavasti. Ei mun mielestä se, että joku vaihtaa nimimerkkiään, ole mitenkään maailmaa kaatava asia. Onhan siinä hurjasti tekemistä kun täytyy hankkia kaikki hevoset uudelleen, perustaa uusi talli ja rakentaa uusi ihmissuhdeverkosto. Ei se helppoa ole, eikä sitä kovin moni lähde ihan huvikseen tekemään voidakseen huijata muita.

En tiedä, olenko tässäkin asiassa turhan sinisilmäinen, mutta en vaan suostu ymmärtämään, miksi se toisten bustaaminen on niin kivaa.

Tähän uusimpaan ht.netin juoruun on ottanut kantaa moni. Itse en lähde erittelemään nimiä, kun en tästä tilanteesta mitään tiedä, mutta ymmärrän jollain tasolla myös Jasnyn näkökulman.

Viiltäviä kommentteja

Mikä siinä on kun pitää nimettömänä ja asiattomasti lähteä haukkumaan toisia? Nyt lähiaikoina näitä topicceja ilmestyy jatkuvasti ja omasta mielestäni ne eivät osoita mitään muuta kuin kirjoittajan kypsymättömyyttä. Jos kommentti on niin viiltävä ja asiaton, ettei sitä voi omalla nimimerkillä lähettää niin, ettei maine menisi, kannattaako sitä edes kirjoittaa?

Ainakin itse haluaisin kuulla omista töppäyksistäni suoraan. Olisi niin paljon kivempi keskustella asioista kahdestaan vaikka meilissä. Vastaanotan mielelläni rakentavaa palautetta, jotta voin parantaa käytöstäni tulevaisuudessa ja uskon, että moni muukin haluaisi palautteensa privaatisti. Näin kukaan ulkopuolinen ei saa asioista väärää käsitystä eikä kummankaan maine tahriinnu. Perus hyvä käytös on tärkeää, vaikka et omana henkilökohtaisena itsenäsi netissä välttämättä esiinnykään. Toisten haukkuminen ruudun takaa on jotenkin niin paljon helpompaa.

Loukkaavat sanat satuttavat aina yhtä paljon - Olivat ne sitten puhetta suoraa silmiin katsoen tai koneen ruudulta luettavaa tekstiä.

Business makes man.

Asia jota aina olen jotenkin virtuaaliheppailussa vierastanut on bisnes. Sen vuoksi pyrinkin tekemään melkeen kaiken itse ja jos en jotain vain osaa, mietin, voinko jättää sen tekemättä tai sitten vain opettelen. Tietenkin vuorovaikutus on aina hyvä asia! Joku on hyvä piirtämään, mutta huono kirjoittamaan tekstejä. Silloin tietysti bisnes on tosi järkevää. Molemmat osapuolet saavat mitä tarvitsevat ja molemmat tekevät mitä osaavat.

Sitten on nämä iloiset eurot. Omat periaatteni tekevät siinä kohtaa rajan, kun pitäisi oikealla rahalla alkaa maksamaan. Virtuaalijutut on virtuaalijuttuja, ei tosielämää. Sinnehän en oikeaa rahaa laita. Ennen "nahkoilla" maksamista näkyi enemmän. Tällä hetkellä vähemmän, mikä on positiivista. Kaikilla on tällöin samat mahdollisuudet tehdä bisnestä, eikä oma rahallinen tilanne pääse vaikuttamaan virtuaalitallin laadukkuuteen.

Tykkään ilahduttaa virtuaaliharrastajien päivää tekemällä pieniä juttuja ihan ilmaiseksi. Teen välillä jollekin otsikkokuvan blogiin/ulkoasuun, kirjoittelen luonteen, piirtelen tallin pohjapiirroksen tai hevosen rakennelinet. Jos minulla on ylimääräistä aikaa, enkä juuri tarvitse mitään vastapalkkaa, niin miksi en tekisi ilmaiseksi? Kannattaa kokeilla, se on yllättävän kivaa.

Pyöräytinpä sitten virtuaaliblogin

Eräästä ht.netin topicista sain kipinän ja siitä syttyi pieni liekki. Jotenkin tuntui, että kaipaan omaa päiväkirjaa, jonne kirjoitella omia ajatuksia tästä harrastuksesta. Suhteellisen järjestelmällisenä ihmisenä minulla on tarve saada omat ajatuksenikin järjestykseen, joten ehkäpä tämä auttaisi minua pitämään mielen selkeänä.

Kaikki virtuaalitalleja harrastavat tulevat jossain vaiheessa kohtaamaan sen hetken, kun mikään ei suju eikä huvita. Itse koen näitä tilanteita ihan monta kertaa viikossa, välillä täytyy pitää isompia hengähdystaukoja ja laittaa harrastus hyllylle hetkeksi. Joskus se oma talli alkaa tympiä ja kaikkien muiden hevoset ja tallit alkaa olla niin paljon ihanampia kuin se oma.

Olen nyt pitänyt ratsastuskouluani Mustikkapolkua pystyssä jo hiukan yli vuoden. Siihen vuoteen on mahtunut monenlaista, kuten erinäisiä syrjähyppyjä ja uusia projekteja. Miksi kuitenkin aina palaan sinne samaan tuttuun Mustikkapolkuun, eikä ne uudet kuviot olta millään syttyäkseen? Hoidin hetken aikaa erästä hevosta Seppeleessä, mutta lopetin sen ja palasin täysipainoisesti Mustikseen. Sittemmin perustin myyntitallin, joka jaksoi elää ehkä kaksi viikkoa, mutta kuivui sitten kasaan, ennen kuin oli edes kunnolla valmis. Syksyn syrjähyppyni tein Latun tallille viemällä oman Lottani sinne yksityiseksi. Tiesin jo oikeastaan heti, ettei siitä mitään tulisi ja eihän siitä sitten tullutkaan. Viimeisimmässä projektissani loikkasinkin sitten niin kauas omalta mukavuusalueeltani. Perustin nimittäin melkein puoliverisiittolan. Onneksi emme ehtineet ostaa, kuin yhden hevosen, sillä eihän siitäkään mitään tullut.

Mustis on se virtuaalielämäni talli. Sen olen näiden syrjähyppyjen kautta todennut. Ja mikä parasta: Syrjähypyistä huolimatta, toisin kuin parisuhteessa, se ei voi ottaa musta eroa. Ehkä kuitenkin jonain kauniina päivänä se inspiraatio ei palaakaan ja harrastukseni loppuu, mutta siihen saakka aion pitää Mustiksen lipun enemmän tai vähemmän korkealla.