sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Piirrosvimma

Nyt oon ihan hurahtanut piirtämiseen eikä loppua näy! Tilauksiakin saa siis laittaa tulemaan (mustikkapolku@live.fi), mutta valikoiden lähden toteuttamaan. Tässäpä muutama pikseliponinraakile, joista toivoisin palautetta! Hyvää pääsiästä muuten kaikille!

Tilausrussi



Lusitanotamman piirrosvaiheita...

Näitten lisäksi olisi vielä tulossa palkintokuva eräälle ahkeralle Mustiksen hoitajalle, mutta sitä en julkaise ihan vielä, ettei mene ylläri pilalle :)



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Vauvakuumetta

Miksi koeviikolla aina tekee mieli tehdä ihan mitä vaan muuta kuin lukea sitä koulukirjaa? Tälläkin viikolla minun piti lakkoilla virtuaalihommista ja facebookista, mutta eihän se heppailun lopettaminen onnistunut edes viikoksi. Facebook sen sijaan meni totaalisesti lakkoon, koska serkkuni vaihtoi salasanani, eikä kerro sitä ennen tiistaita. Tästä johtuen en koneella ole muuta tehnytkään kuin hoidellut virtuaalihommia ja piirrellyt kuvia.

Tämän hetken innostuksenkohteeni on uusi heppavauvani, jonka osin vastikään. Sivuja en ole vielä julkaissut muille, kuin kasvattajalle, eikä kuvaakaan vielä ole. Haluan tälle neitokaiselle nimittäin jonkun muun piirtämän varsakuvan, kuin itse tekemäni. Tästä hepasta ajattelin Tempon seuraksi koulutella itselleni kisakaverinmutta, enempää en kerrokaan vielä. Itseasiassa kukaan ei Mustiksen porukastakaan hankinnastani tiedä, enkä tiedä itsekään, innostuvatko he asiasta ollenkaan. Minulla nimittäin on toisinaan tilankäytön kannalta pieniä ongelmia. Enkä rehellisesti sanottuna edes muista, onko tallissa tilaa :--D Nyt jos siis joku mustislainen tätä lukee niin uusi vauveli siis tulossa talliin kuun puolivälissä.

Ensimmäinen Fn arvonimi on omalle hevoselleni PKK:sta tulossa. Toscalle nimittäin rapsahti kolmas ja neljäskin EO-sert ja olen ihan liian mielissään. Pitihän sitä nyt vähän sitten KRJ:nkin ilmottautua, jotta saataisiin mammalle kisoja alle, ennen kuin lähden varsottamaan. Evm-sukuinen eestiläisori siis etsinnässä! Kuitenkaan mitään superhienoa hevosta en ole pyöreästä ponitammastani hankkimassa. Kantakirjaus ja laatuarvostelu on jotain liian hienoa minun korvilleni, etten uskalla sille tielle edes astua. 

Olen muuten huomannut että näin keväällä tulee virtuaalimaailmassa hirveä vauvakuume! Pakko saada uusi vauva talliin ja astuttaa lisäksi tuo, tuo ja tuo kolmaskin ja sitten vielä etsiä sopiva morsian tuolle herralle... Elämäni ensimmäisen tilauspiirroksenkin väsäsin tuossa päivällä, vaikkakin kyseessä oli pelkkien linejen piirtäminen.