Eräästä ht.netin topicista sain kipinän ja siitä syttyi pieni liekki. Jotenkin tuntui, että kaipaan omaa päiväkirjaa, jonne kirjoitella omia ajatuksia tästä harrastuksesta. Suhteellisen järjestelmällisenä ihmisenä minulla on tarve saada omat ajatuksenikin järjestykseen, joten ehkäpä tämä auttaisi minua pitämään mielen selkeänä.
Kaikki virtuaalitalleja harrastavat tulevat jossain vaiheessa kohtaamaan sen hetken, kun mikään ei suju eikä huvita. Itse koen näitä tilanteita ihan monta kertaa viikossa, välillä täytyy pitää isompia hengähdystaukoja ja laittaa harrastus hyllylle hetkeksi. Joskus se oma talli alkaa tympiä ja kaikkien muiden hevoset ja tallit alkaa olla niin paljon ihanampia kuin se oma.
Olen nyt pitänyt ratsastuskouluani Mustikkapolkua pystyssä jo hiukan yli vuoden. Siihen vuoteen on mahtunut monenlaista, kuten erinäisiä syrjähyppyjä ja uusia projekteja. Miksi kuitenkin aina palaan sinne samaan tuttuun Mustikkapolkuun, eikä ne uudet kuviot olta millään syttyäkseen? Hoidin hetken aikaa erästä hevosta Seppeleessä, mutta lopetin sen ja palasin täysipainoisesti Mustikseen. Sittemmin perustin myyntitallin, joka jaksoi elää ehkä kaksi viikkoa, mutta kuivui sitten kasaan, ennen kuin oli edes kunnolla valmis. Syksyn syrjähyppyni tein Latun tallille viemällä oman Lottani sinne yksityiseksi. Tiesin jo oikeastaan heti, ettei siitä mitään tulisi ja eihän siitä sitten tullutkaan. Viimeisimmässä projektissani loikkasinkin sitten niin kauas omalta mukavuusalueeltani. Perustin nimittäin melkein puoliverisiittolan. Onneksi emme ehtineet ostaa, kuin yhden hevosen, sillä eihän siitäkään mitään tullut.
Mustis on se virtuaalielämäni talli. Sen olen näiden syrjähyppyjen kautta todennut. Ja mikä parasta: Syrjähypyistä huolimatta, toisin kuin parisuhteessa, se ei voi ottaa musta eroa. Ehkä kuitenkin jonain kauniina päivänä se inspiraatio ei palaakaan ja harrastukseni loppuu, mutta siihen saakka aion pitää Mustiksen lipun enemmän tai vähemmän korkealla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti