keskiviikko 8. elokuuta 2012

Jäätävä tauko

Koko kesänä en ole kuin pari kertaa vaivautunut avaamaan Mustikkapolun sivuja. Koko mesta ahdisti ja tuntui tympeältä kirjoitella niitä ainaisia "olen aika kiireinen" ja "nyt ei vaan inspaa" -viestejä. Olin jo laittamassa kasaan koko harrastuksen ja jäähyväisviestikin oli puolivalmiina.

Hetken kuitenkin hevosten päiväkirjoja lueskeltuani ja nähtyäni, kuinka paljon vaivaa ihanat ylläpitoapulaiseni olivat minun tallini eteen tehneet, sain uutta tuulta purjeisiin. Nyt lopetan kaiken sen, mistä en tässä harrastuksessa tykkää. Pienennän tallia 19 hevoseen ja lopetan turhat paineet. En koskaan ole pitänyt kisaamisesta, joten minun ei tarvitse kisata. En milloinkaan ole oikeastaan tuntenut kutsumusta hevosten tavoittelliiseen kasvatukseen, joten minkä takia minun tarvitsisi kasvattaa?

Haluan harrastaa virtuaalihevosia omilla ehdoillani. Rakastan pitkiä tarinoita ja juonenkäänteitä. Tykkään kun tallini ympärille muodostuu aivan omanlaisensa satumaailma. On ihanaa kun muistan sormilla laskien kaikkien hevosteni nimet ja rodut ja luonteenpiirteet. Minun ei tarvitse luvata kenellekkään päivittää sivujani kerran päivässä, mutta kukaan ei myöskään niin kiellä tekemästä.

Tästä lähtien Mustikkapolku pitää linjansa pienenä ja tunnelmallisena tallina. Rento meininki jatkuu, eikä tämä tarina saa vielä loppua!

2 kommenttia:

  1. Itsellenikin tulee välillä samanlaisia kausia, mutta tiedän että ne menee ohi. Kuuluu kai kaikkiin harrastuksiin että aina ei jaksa. c: Siksi miekin kovaan ääneen kailotan ettei Latun Tallissa ole mitään paineita, jos en vastaile viesteihin foorumilla heti niin se ei ole maailmanloppu.

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan olonen blogi! käy toki kurkkan munki blogi, jos kiinnostaa! :)

    http://jebajeejee.blogspot.fi/

    VastaaPoista